Tämän viikon Inspiroidu -haaste oli tällainen:

"Valitse itsellesi tärkeä tai muuten mielenkiintoinen musiikkikappale tai runo, jota hyödynnät työssäsi. Voit kirjoittaa työhön laulun sanat sellaisenaan, kertosäkeen, runon koskettavimman kohdan tai pätkiä eri kappaleista. Lainatun lyriikan ei tarvitse konkreettisesti liittyä johonkin valokuvaan tai tapahtumaan, se voi kertoa myös tunteista ja ajatuksista. Jokin kaunis ja rauhallinen kappale voi saada aikaan valtavan tunnemyrskyn, kun taas toisella tunteet herättää raskaampi musiikki. Jokin runo voi luoda uskoa tulevaan tai kertoa sen, mitä olet itse yrittänyt pukea sanoiksi siinä kuitenkaan onnistumatta. Musiikista ja runoudesta löytynee jokaiselle jotakin, joten lainaa vapaasti."

Oli tosi vaikea keksiä aihetta sivulle kun biisejä pyöri päässä satoja ja kaikki valokuvat ovat koneella teettämättä. Päädyin tekemään sivun omista vauvakuvistani. Biisiksi valitsi Irwin Goodmanin Tyttö tuli. Isovanhempani lauloivat sitä ja tarjosivat shampanjaa vastaantulijoille kun olivat etelänreissussa silloin kun minä synnyin :O) Tuliaisiksi sain biisin mukaisen röyhelöpuvun.

 

Tämä on myös ensimmäinen mustavalkoinen sivuni.